(Except for the video, this time I'm writing in Finnish about income inequality and the super rich!)
Helsingin Sanomien suomalaista luokkayhteiskuntaa käsittelevän sarjan artikkeli muutama viikko sitten käsitteli tuloerojen kasvua ja etenkin kaikkein rikkaimpien tulojen suoranaista paisumista. Sen tilastot eivät hämmästyttäneet aiheeseen vihkiytyneitä asiantuntijoita, mutta niille, jotka ovat tuudittautuneet uskomaan Suomen olevan tasa-arvon edelläkävijä muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden kanssa, sen sisältö saattoi olla yllättävä. Kuitenkin jo vuoden 2008 OECD:n julkaisu “Growing Unequal?” osoitti Suomen olevan yksi niistä maista, joissa tuloerot kasvoivat 1990-luvun jälkeen kaikkein voimakkaimmin. Vaikka Ruotsissa ja Norjassa trendi oli samansuuntainen, huomasin omassa väitöskirjassani, että Suomi on jäämässä jälkeen naapurimaistamme taistelussa eriarvoisuutta vastaan.
Euroopan komission tuore julkaisu ”Employment and Social Developments in Europe 2011” nostaa eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvun yhdeksi suurimmista haasteista myös talouskriisin syövereissä painiskellessamme – tai ehkä etenkin tässä taloustilanteessa. Osa maailman rikkaimmista ihmisistä on jo itsekin huomannut, että heidän verotuksensa on kaukana oikeudenmukaisesta ja taloudellisesti tehokkaasta. Niin Ranskassa, Saksassa kuin jopa Yhdysvalloissa miljardöörit ovat vaatineet hallituksia verottamaan heitä tiukemmin. Esimerkiksi Ranskan rikkaimmat henkilöt, kuten L’Oréalin perijätär ja Air Francen toimitusjohtaja ovat Ranskassa allekirjoittaneet vetoomuksen asian puolesta. Siinä haluttiin kannattaa sitä ranskalaista järjestelmää ja eurooppalaista ympäristöä, jotka ovat hyödyttäneet heitä monipuolisesti rikkauksien kartuttamisessa.
Yksi maailman rikkaimmista henkilöistä Warren Buffet kirjoitti The New York Timesin mielipidesivulla otsikolla ”Stop Coddling the Super Rich”, ettei häntä ja hänen mega-rikkaita ystäviään pidä suojella, kun tehdään yhteisiä uhrauksia talouden kuntoon panemiseksi. Ei yhtään ihme, että Espanjassa kansa on suuttunut rikkaiden – ja aiemmin ehkä myös rakkaiden – jalkapalloilijoiden veroetuuksista, kun keskiluokkaa ja köyhiä kuritetaan tiukalla valtiontaloudella. Superrikkaiden korkeampaa verotusta on kannattanut myös esimerkiksi näyttelijä Matt Damon (juuri se, jonka hölkkätyyliä olen saanut itse New Yorkin Central Parkissa läheltä ihailla). Samaa osviittaa antoi HS-artikkelin pieni otos suomalaismiljonääreistä, jotka eivät vastustaneet korkeampia veroja. Tässä mielessä valtiovarainministeriön epäily roiman verotuksen poliittisesta mahdottomuudesta ei pidä täysin paikkaansa. Päinvastoin, tehokkaat toimenpiteet kasvavien tuloerojen kitkemiseksi ovat tässä taloudellisessa tilanteessa myös symbolinen viesti äänestäjille ja finanssikaduilla mieltään osoittaville, joilta luottamus poliittista eliittiä kohtaan on kadonnut.
Wilkinsonin ja Pickettin loistavassa teoksessa ”The Spirit Level” (2009) tuloerojen yhteys useisiin sosiaalisiin ongelmiin niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla sai The Guardianin otsikoimaan kirja-arvionsa nimellä ”Inequality, the Mother of All Evils”. Kun perussuomalaiset samaan aikaan kuuluttavat EU:n tai monikulttuurisuuden olevan piru kaikkien ongelmiemme taustalla, köyhyyden ja tuloerojen tutkijat toivoisivat tämän poliittisen agendan kaappauksen jo päätyvän, että voisimme vihdoin keskittyä niihin oikeisiin ongelmiin, jotka vaikuttavat sosiaaliseen koheesioon, kilpailukykyyn ja ennen kaikkea jokaisen suomalaisen hyvinvointiin.
Vaikka suomalaiset miljonäärit mielellään piileskelevätkin arkisten harrastustensa takana eikä tuloerojen kasvua ole aina helppo huomata, niin varallisuuden keskittyminen johtaa huolestuttaviin eroihin poliittisessa osallistumisessa, terveydessä ja koulumenestyksessä. Samalla kun perinteisen suomalaisen tasa-arvon rooli arvoissamme murenee, katoaa luottamus kanssaihmisiin ja demokratiaan antaen sijaa ääriliikkeille ja suvaitsemattomuudelle, mikä on Suomessa lähiaikoina näkynyt selvästi. Toivottavasti kansanedustajilla olisi alkaneena vuonna rohkeutta puuttua näihin todellisiin ongelmiin ja medialla älykkyyttä ja osaamista keskittyä yhteiskuntaamme muokkaaviin tekijöihin eikä vain poliitikkojen möläytyksiin.
